NuorisotyöTeksti: Katja Komonen ja Susan Eriksson. Artikkeli on julkaistu alunperin Nuorisotyö-lehden numerossa 1/2018
Vammaisten nuorten mahdollisuuksista harrastaa liikuntaa yhdessä muiden nuorten kanssa samoin kuin vammaisten osallisuudesta liikuntayhteisöissä on toistaiseksi varsin vähän tutkimustietoa. Tutkittua tietoa kuitenkin tarvitaan, jotta voidaan etsiä uusia keinoja vammaisten nuorten liikunnan lisäämiseen ja osallisuuden vahvistamiseen erilaisissa liikuntapalveluissa ja liikuntaharrastuksissa. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa aiheeseen on paneuduttu erillisellä tutkimushankkeella.
Kaikkien lasten ja nuorten mahdollisuudesta mielekkääseen harrastustoimintaan on vallinnut yksimielinen tahtotila yhteiskunnallisessa keskustelussa. Harrastaminen voidaan nähdä niin itseisarvona, osallistumisen ja osallisuuden ilmentäjänä kuin syrjäytymisen ehkäisijänä. Valtakunnallisessa nuorisotyön ja -politiikan ohjelmassa vuosille 2017-2019 asetetaan tavoitteeksi, että jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus harrastaa mielekkäästi ja matalalla kynnyksellä.
Tutkimusten mukaan jopa 90 prosentilla lapsista ja nuorista on jokin harrastus. Samalla on kuitenkin myös keskusteltu harrastamisen esteistä ja eriarvoistavista tekijöitä. Erityisesti kustannukset harrastamista estävänä tekijänä ovat nousseet toistuvasti otsikoihin. Perheiden taloudellinen tilanne on noussut keskeiseksi harrastamiseen vaikuttavaksi keskustelunaiheeksi. Vuoden 2017 Nuorisobarometrin tietojen mukaan 39 prosenttia nuorista on jättänyt harrastuksen aloittamatta rahanpuutteen vuoksi. 28 prosenttia on puolestaan keskeyttänyt harrastuksen rahanpuutteen vuoksi.
Harrastaminen ei ole kuitenkaan ainoastaan kustannuskysymys. Mahdollisuudet harrastaa eriytyvät myös iän, sukupuolen, asuinkunnan tai etnisen taustan perusteella. Myös erilaiset toimintarajoitteet kuten vammaisuus, voivat estää lapsen tai nuoren osallistumisen harrastustoimintaan.
Vammaisten nuorten liikuntakulttuurit näkyväksi
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa ja Itä-Suomen yliopistossa on käynnissä vuosina 2015-2018 opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama tutkimushanke vammaisen nuoren asemasta liikunnallisissa nuorisokulttuureissa. Hankkeessa on tutkittu vammaisten nuorten mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa yhdessä ja muiden nuorten kanssa. Tutkimuksen mukaan harrastamisen mielekkyyteen vaikuttavat tekijät ovat hyvin samankaltaisia kuin muillakin nuorilla. Liikuntaharrastus tuo hauskuutta elämään, kunto kasvaa ja ystäväpiiri laajenee.
Vammaisten nuorten keskenään muodostamat liikuntayhteisöt jäävät kuitenkin usein eristyksiin muista nuorten liikunnallisista yhteisöistä. Pelkästään käsitteellisellä tasolla tapahtuva liikunnallisen toiminnan erottelu ”vammaisurheiluun” tai ”vammaisliikuntaan” luo sosiaalista erillisyyttä vammaisten nuorten ja muiden nuorten välille.
Samalla on havaittu, että vammaisten nuorten mahdollisuudet harrastaa ovat pitkälti sidoksissa institutionaalisiin toimijoihin lasten ja nuorten liikunnan ja urheilun saralla, kuten seuroihin ja järjestöihin ja niiden tarjoamiin mahdollisuuksiin. Myös perheissä vaikutetaan paljon nuoren harrastamiseen tai harrastamattomuuteen. Omaehtoinen liikunnan harrastaminen kiinnostuksen mukaan ilman institutionaalista riippuvuutta olisi monen nuoren toiveena, mutta esteitä asettaa usein kokemus vamman tuottamista rajoitteista, jotka saattavat vaikuttaa myös uskallukseen osallistua.
Seuratoimijat tarvitsevat lisää tietoa toimintansa tueksi
Osallistumisen pelko liittyy mahdollisiin kielteisiin asenteisiin vammaisia henkilöitä kohtaan. Urheiluseuroissa ja -järjestöissä suhtaudutaankin usein varovaisesti vammaisiin nuoriin esimerkiksi siksi, ettei esimerkiksi liikunnanohjaajilla koeta olevan riittävästi vammaisuuteen liittyvää asiantuntemusta ja nuorten avustamiseen liittyvää osaamista. Vammaisten nuorten kohtaamat esteet liikunnan harrastamiselle kytkeytyvät siten tietämättömyyteen ja asenteellisiin syihin sekä pitkälti niistä johtuviin puutteisiin liikuntamahdollisuuksien tarjonnassa. (Eriksson 2017.) Millamaari Hämäläisen ja Katja Luukkosen vammaisten nuorten osallistumismahdollisuuksia käsittelevässä opinnäytetyössä nähtiin lisäksi, että vanhemmat saattavat jättää kertomatta vammasta erityisesti silloin, kun vamma liittyy esimerkiksi autismin kirjon häiriöihin.
Vammaisten nuorten osallistumismahdollisuuksien lisäämiseksi olisi tärkeää levittää vammaisuutta koskevaa tietoa ennakkoluulojen vähentämiseksi lasten ja nuorten harrastustoimintaa järjestävissä seuroissa ja järjestöissä samoin kuin kouluissa ja oppilaitoksissa; nuori päätyy seuratoiminnan pariin usein erityisopettajan tai kouluterveydenhoitajan suosituksesta.
Lisäksi tulisi luoda mahdollisuuksia kaikkien nuorten keskinäiselle ”törmäyttämiselle” nuorten liikunnallisissa yhteisöissä niin, että nuorten erilaisuudesta tulisi hyväksyttävämpää. Tämä korostaa sekajoukkueiden tarpeellisuutta – vammaisen nuoren liittyminen joukkueeseen voi myös monipuolistaa joukkueen harjoittelua, kun valmentajat luovat uusia ja erilaisia, kaikkia pelaajia motivoivia ja haastavia harjoitteita.
Kuva: Jussi Kaijankangas / Suomen Nuorisoseurat
Lähteet:
Eriksson, S. 2017: Vammaisten nuorten liikunta – yhdenvertaisuuden mahdollisuudet ja esteet. Liikunta & Tiede 54. 4/17. 42-45.
Hämäläinen, M. & Luukkonen, K. 2017. ”Se oli selkeesti että mukaan vaan”. Vammaisten nuorten osallistuminen liikuntaseurojen joukkuetoimintaan. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyö. Järjestö- ja nuorisotyö.
Kirjoittajat:
Katja Komonen työskentelee Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa yhteisöpedagogikoulutuksen yliopettajana
Susan Eriksson työskentelee Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juveniassa tutkijana
Esa Linna
