Hidasta kasvua ja lisääntyviä vastuita – Kunnallinen nuorisotyö Suomessa 2021 -tutkimuksen julkaisun kansikuva, piirros

Tutkimustuloksia ja nuorisotutkijoiden terävintä kärkeä

Kanuuna ja Nuorisotutkimusseura järjestää 8. syyskuuta kello 12.00–16.00 Helsingissä seminaarin, jossa sukelletaan syvemmälle kesäkuussa julkaistuun Hidasta kasvua ja lisääntyviä vastuita – Kunnallinen nuorisotyö Suomessa 2021 -tutkimusraporttiin.

Tutkimusraportin kansikuva.

Raportissa avataan näkymä 2020-luvun alun kunnalliseen nuorisotyöhön. Se tarjoaa ensimmäisen valtakunnallisen tilastollisen katsauksen koulu- ja oppilaitosnuorisotyön määrään, tavoitteisiin ja menetelmiin sekä esittelee nuorisotyön yhteistyöverkostoja sekä arvioinnin tapoja. Tutkimus perustuu kaikille Manner-Suomen nuorisotoimille lähetettyyn laajaan kyselyyn ja nuorisotyöntekijöiden työtään koskeviin kirjauksiin.

Seminaarissa tutkimusraporttia esittelevät sen kirjoittajat, nuorisotutkijat Antti Kivijärvi, Eila Kauppinen ja Tomi Kiilakoski sekä suunnittelija Juha Leskinen. Tutkimuksen aiheeseen liittyvät puheenvuorot seminaarissa pitävät myös tutkimusprofessori Tiina Ristikari ja John Hopkins yliopiston vieraileva tutkija Tommi Laitio, joka puhuu suoraan Baltimoresta Yhdysvalloista.

Seminaari järjestetään Scandic Helsinki Hub -hotellissa osoitteessa Annankatu 18. Osallistua voi myös etänä verkon välityksellä. Lue lisää ja ilmoittaudu seminaariin 31.8. mennessä Kanuunan nettisivujen kautta. Seminaari on maksuton.

Teksti: Petra Göös

Jaa