Ihmisjoukko ulkoilmassa John Smith -festareilla nurmikolla puiden alla.

Tapahtumien luvatussa maassa on lupa nauttia

Suomi on tuhansien järvien ja satojen festivaalien maa. Laukaalaisella Jonne Lehtosella on ollut nuoruudesta saakka haave; saada itselle mieluisat ja merkitykselliset bändit esiintymään ilman täytebändejä. Saada helvetin hyvä rokkitapahtuma kotipitäjään.

Kovalla työllä ja yrittämisellä haaveilla on mahdollisuus nähdä päivänvaloa. Niinpä John Smith -festivaalilla on saatu jo yhdeksän kertaa nauttia kovasta heavymusiikista ja monipuolisesta tapahtumasta. Menossa olivat mukana nuorisoalan ammattilaiset Eppu Sorell Turusta ja Noora Väisänen Siilinjärveltä.

Järviluontoa ja runsaita palveluita

Presidentti Kekkosen ja veteraanijärjestöjen innoittamana ja 1970-luvulla rakennettu kuntoutumiskeskus Peurunka, nykyään kylpylähotelli Peurunka, toimii John Smith -tapahtuman areenana. Niin sisällä kuin erityisesti Peurungan puistoalueella ja järven rannassa esiintyvät maailmanluokan raskaamman rokin tähdet. Yhden naisen yrityksessä TiimiRiihesssä työyhteisövalmentajan palveluita tarjoava Eppu Sorell on ollut tapahtumassa jo viisi kertaa. ”Tapahtuma teki heti ensimmäisellä kerralla lähtemättömän vaikutuksen ympäristöllään, palveluiden sujuvuudella, sekä kattavalla metallimusiikin tarjonnalla.  Siitä onkin muodostunut perinteinen kesäloman aloitusrituaali. Se tarjoaa hienon, hetkeen keskittymään ohjaavan pitkän viikonlopun, jossa arkisista ajatuksista irrottautuminen käy kuin itsestään. Kotiin palatessa mieli on asettunut ja täynnä sykähdyttäviä musiikki- ja luontoelämyksiä.”

Hymyilevä nainen mustekalapaidassa nojaa aitaan ravintolassa.
TiimiRiihessä työyhteisövalmentajan palveluita tarjoava Eppu Sorell on osallistunut John Smith -festivaaleille viisi kertaa. ”Tälle vuodelle osui paljon itselleni tärkeitä, aiemmin livenä näkemättömiä bändejä kaukaa menneisyydestä. Viikonloppu olikin melkoinen nostalgiatrippi, jossa keski-ikäisenä sain kulkea vahvasti nuoruusmuistoissa ja peilata silloisia ajatuksiani nykyiseen elämääni. Sain todeta eläneeni ja eläväni arvojeni mukaista elämää, jossa edelleen on tilaa innostumiselle ja heittäytymiselle aikuisuuden vastuiden rinnalla. Nuori Eppu voisi olla tyytyväinen tähän havaintoon, sillä muistan hyvin, miten aikuisuus näyttäytyi teinin silmissä vaatimusten täyttämältä harmaudelta. Onneksi olin väärässä!”

JSRF-bingoa ja uniikkeja bändejä Suomessa

Kolmannella sektorilla nuorten ryhmä- ja yksilövalmentajana työskentelevä Noora Väisänen on myös John Smith -konkari. ”Jos laskin oikein, niin tänä vuonna on kahdeksas kerta täällä. Festari on minulle yksi kesän kohokohdista. John Smithissä on laajalti erilaisia raskaamman musiikin taitajia ja täällä pääsee näkemään myös sellaisia bändejä, joita ei ole ennen kuunnellut. Tapahtuma on sopivan kokoinen ja festarialue Peurungan ympäristössä on todella kaunis. Pidän myös siitä, että bändien ohella festareille on keksitty hauskaa ohjelmaa, kuten JSRF -bingo. Ruoka on ollut aina hyvää ja sitä on saatavilla monipuolisesti erilaisiin tarpeisiin. Olemme joka vuosi majoittuneet festarin ajan Peurungassa. On aika luksusta, kun saa aloittaa festaripäivän kylpylästä ja käydä tarvittaessa hengähtämässä majoituksessa päivän aikana. Yöllä pääsee taas helposti ja nopeasti suihkun kautta nukkumaan. Osa meidän festariporukasta asuu eri puolella Suomea, joten tässä samalla on ihana nähdä ja vaihtaa kuulumisia myös heidän kanssaan”, kertoo Väisänen.

Neljän hengen ryhmä vaaleanpunaisiin heijastinliiveihin ja tummiin sadevaatteisiin pukeutuneita henkilöitä hymyilee kameralle nurmikolla festivaalilla.
Ilman vapaaehtoisia ja talkoolaisia ei onnistuisi yksikään suomalainen festivaali. Laukaan John Smitheillä omien talkoolaisten lisäksi toimi muun muassa Kuusaan Martat, SPR:n Laukaan vapaaehtoiset ensiapupäivystäjät sekä Kuusaan Vaeltajat Taika ry, jonka vapaaehtoiset hoitivat tapahtuman siisteyden.

Lomailua ja energian keruuta syksyyn

Kavereiden kanssa jo 17. kertaa toteutuva viikonlopun kestävä savusaunatapaaminen on Sorellin toinen kesän kohokohta. ”Tapahtuma sain alkunsa hääjuhlistamme ja se kokoaa ystäviä ympäri Suomea. Viikonloppu tarjoaa vahvan yhteisöllisyyden ja jatkuvuuden kokemuksen, joiden arvo on vuosien myötä vain korostunut. Myös luontoon on tarkoitus suunnata retkeilyn ja melonnan merkeissä puolison ja koiramummelin kanssa. Syksyllä työt jatkuvat nuorisotyön ja muiden ihmissuhdealojen tiimien ja johtajien kanssa kestävää arkea vahvistaen”, kertoo Sorell ja jatkaa, että työhyvinvointi vaativissa kohtaamistöissä on usein kehittämisen kohteena, samoin sujuva yhteistyö ja vuorovaikutus tiimeissä. ”Teen ajatustyön työyhteisöissä valmennuksia aivoystävällisen työkulttuurin kehittämiseksi. Nopeasti muuttunut työelämä keskeytyksineen, monine kanavineen ja sirpaleisine työnkuvineen edellyttää uudenlaisia taitoja kuormituksen hallintaan ja laadukkaaseen työhön. On hienoa olla rakentamassa tässä ajassa toimivia työtapoja johtamisen ja asiantuntijatyön tueksi”, jatkaa Sorell, josta lisää infoa löytyy parhaiten LinkedInistä.

Hymyilevä nainen ravintolassa, jossa bändi esiintyy lavalla.
Noora Louhimon keikalta tavatulle siilinjärveläiselle Noora Väisäselle John Smith oli kahdeksas kerta. ”Tänä vuonna omia lempibändejä esiintyi verrattain aika vähän, joten keskityin festareilla enemmän vapaaseen hengailuun ja yhdessäoloon. Täällä kyllä varmasti tekemistä ja seuraa löytyy bändeistä huolimatta. Mokoma, Noora Louhimo ja For My Pain… jäivät esiintyjistä erityisesti mieleeni. Liput myös ensi vuodelle on jo hankittu”, iloitsee Väisänen.

Muistakaa tehdä itselle tärkeitä asioita

Siilinjärveläisen Väisäsen kesään on kuulunut lasten kanssa puuhailua, rippijuhlien järjestämistä ja lomailua. ”Loman viimeiset kaksi viikkoa aion levätä ja tehdä jotain kivaa ihan tässä kotikulmilla. Teemme vielä ystäväni kanssa pienen roadtripin Pohjois-Karjalaan ja käymme Kiteellä Nightwish -museossa. Työt jatkuvat elokuussa ja into pinkeänä lähden suunnittelemaan syksyä yhdessä tiimini kanssa. On myös ilo nähdä nuoria pitkän tauon jälkeen ja kuulla, miten heidän kesänsä on mennyt”, kertoo Väisänen ja lähettää samalla Nuorisotyö-lehden lukijoille terveisiä: ”Elämme tällä hetkellä aika erikoisia aikoja, joten isosti tsemppiä jokaiselle! Teidän työpanoksellanne on suuri merkitys nuorten elämään. Muistakaa myös irrotella ja tehdä itselle tärkeitä juttuja.

Lisää tietoja jutun festivaalista: https://johnsmith.fi/

Suomen sadoista tapahtumista lisää infoa: https://suomimatkailu.com/tapahtumat/suomen-festivaalit/

Teksti ja kuvat: Maarit Honkonen-Seppälä, Humakin lehtori, joka toimii Järjestimen – nuorisojärjestöille suunnatun digitaalisen tiedontuotantopalvelun viestijänä.

Jaa