Joona Järvinen hymyilee kameralle, takana kirjoja tai esitteitä

Osallisuus kasvattaa kaikkia

Keuruulta kotoisin oleva Joona Järvinen (32) oppi ensimmäisestä yhteisöpedagogiopintoihin kuuluvasta harjoittelustaan paljon. Oppi jatkui yli puolen vuoden työsuhteena. Syksyllä Järvinen palasi takaisin kokopäiväopiskelijaksi ja kertoo kokemuksistaan. Vinkiksi ja viisaudeksi kaikille.

Yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelija Joona Järvinen suoritti ensimmäisen harjoittelunsa kehitysvammaisten kanssa. “Harjoitteluni aikana osallisuuden teema ja osallisuuden vahvistaminen ovat olleet vahvasti osana toimintaani. Työtä tehdessä ja sitä suunnitellessani olen pyrkinyt lisäämään asiakkaiden osallisuutta kuuntelemalla ja tarjoamalla heille tukea työllistymisessä, lisäämällä tietoa kehitysvammaisuudesta työpaikoilla, sekä olemalla omilla sosiaalisilla taidoillani mahdollisimman turvallinen ja tukeva ohjaaja.” (kuva: Maarit Honkonen-Seppälä)

”Harjoittelupaikkani ja siitä seurannut työpaikkani Työvalmennuspalvelu Kätevä on lievästi kehitysvammaisten työllistämistä edistävä organisaatio. Kätevä on hyvä esimerkki osallisuuden edistämisestä sen jokaisella eri osa-alueella. Yksilön näkökulmasta tarkasteltuna työvalmennus lisää osallisuutta tukemalla asiakasta koko työllistymispolun ajan, mahdollistaen yhdenvertaiset mahdollisuudet työhön ja toimeentuloon. Tätä kautta tarkasteltuna asiakkaan tunne yhdenvertaisuudesta ja yhteenkuuluvuudesta lisääntyy, kun hän pääsee osaksi työyhteisöä ja saa tilaisuuden ansaita itse toimeentulonsa”, kertoo Järvinen ja paljastaa jännittäneensä ensimmäisenä harjoitteluaamunaan, sillä hänellä ei ollut aikaisempaa kokemusta kehitysvammaisista nuorista.

Sosiaalisten taitojen vahvistamista

Kätevällä järjestetään työvalmennuksen lisäksi myös muuta toimintaa, kuten tutustumiskäyntejä, retkiä, vierailuja urheilutapahtumiin ja paljon muuta osallisuutta lisäävää toimintaa. ”Kaikki toiminta on hyvin asiakaslähtöistä ja asiakkaat saavat yhdessä vaikuttaa retkien ja vierailujensa sisältöön. Ajatuksena on antaa jokaiselle mahdollisuus vaikuttaa ja tuoda esiin omia mielipiteitään. Toiminta tähtää myös vahvasti asiakkaiden sosiaalisten suhteiden lisäämiseen sekä vahvistamiseen ja siksi toiminnassa yhtenä perusideaoista onkin antaa asiakkaille mahdollisuus toistensa tapaamiseen ja keskusteluun”, selvittää Järvinen ja muistelee useita mukavia vapaa-ajan retkiä.

Erilaisuuden ymmärtämistä

”Yhteisön tasolta katsottuna voidaan ajatella, että työssä käyvä ja yhteiskunnan toimintaan osallistuva kehitysvammainen toimii esimerkkinä ja mallina muille omassa yhteisössään, jolloin myös tunne riittävyydestä yhteisössä lisääntyy. Työn kautta yhteiskunnan toimintaan osallistumalla tietoisuus kehitysvammaisuudesta lisääntyy ja näin ollen lisää suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden ymmärtämistä työpaikoilla ja sitä kautta myös muissa yhteisöissä”, jatkaa Järvinen ja korostaa, että on saanut olla alusta asti mukana asiakkaiden työllistymispoluilla kohti ensimmäistä työpaikkaa. ”Tärkeää on myös olla asiakkaan tukena silloin kun hän on kokenut sitä tarvitsevansa.”

Osallisuus, verkostot sekä yhteiskunnallinen vaikuttaminen olivat keskiössä Joona Järvisen harjoittelussa Työvalmennuspalvelu Kätevässä. Järvisen harjoittelusta seurasi reilun puolen vuoden työsuhde kehitysvammaisten kanssa. ”Tunne yhteenkuuluvuudesta on tärkeää meille jokaiselle ja Kätevällä se välittyy. Tässä olemme tutustumiskäynnillä Jyväskylän kaupungintalolla.” (Kuva Joona Järvinen)

Iloa ja onnistumista

”Kaikille asiakkaille toimintaa suunnitellessani olen pyrkinyt pitämään toiminnan mahdollisimman asiakaslähtöisenä, jotta jokaisella olisi tilaisuus vaikuttaa palvelun sisältöön ja sitä kautta omaan elämäänsä. Harjoittelussa ja työtehtävissä opettavaisinta ja palkitsevinta oli ehdottomasti asioiden vaikuttavuuden näkeminen. Toiselle ihmiselle työn löytäminen, heidän päivänsä parantaminen sekä vain tukena oleminen ja näiden asioiden tuoman ilon havaitseminen toisessa ihmisessä motivoi ja saa ymmärtämään, miksi kyseinen työ on tärkeää niin yksilötasolla kuin yhteiskunnallisesti”, tiivistää Järvinen opettavaisen harjoittelun annin.

Voit myös kuunnella Joona Järvisen pohdintoja harjoittelustaan täältä:

THL määrittelee osallisuuden

Ihminen tuntee osallisuuden tunnetta, kun hän kuuluu esimerkiksi työnsä tai harrastuksiensa kautta johonkin ryhmään tai yhteisöön. Näissä toiminnoissa osallisuus näkyy esimerkiksi ryhmän jäsenten välisenä yhdenvertaisuutena, tilaisuuksina vaikuttaa ja jakaa mielipiteitään sekä tunteena yhteenkuuluvuudesta. Jokaisen ihmisen mahdollisuus työhön, toimeentuloon, sosiaalisiin suhteisiin ja terveyteen ovat osa yhteiskunnassa osallisena olemista, johon liittyy vahvasti kyky vaikuttaa oman elämänsä päätöksiin. (THL 2023, 21.)

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos, 2023. Osallisuuden edistäjän opas. Helsinki. Viitattu 24.9.2023

https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/146717/URN_ISBN_978-952-408-088-0.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Teksti: Joona Järvinen ja Maarit Honkonen-Seppälä

Järvinen opiskelee kolmatta vuotta yhteisöpedagogiksi Humakin Jyväskylän kampuksella. Honkonen-Seppälä toimii hänen ammatillisen harjoittelun ohjaajanaan.

Jaa