An image of a young person holding a ripe orange to show the similarity of the female genitalia.

Ei nuorten puolesta vaan heidän kanssaan – porno osaksi kasvatuskeskusteluja

Teinien mediankäyttöä puidaan tavallisesti erilaisten negatiivisten uhkakuvien kautta. Tavalla, jolla me kasvattajat puhumme nuorten pornografian katselusta, on enemmän merkitystä kuin arvaammekaan. Kasvatuksen tavoitteena ei tulisi olla rangaistuksilla ja oletetuilla haittavaikutuksilla pelottelu, vaan se, että alaikäiset kykenisivät tekemään vastuullisia mediavalintoja ja erittelemään kriittisesti näkemiään seksin ja seksuaalisuuden kuvauksia.

Artikkeli on julkaistu Nuorisotyö-lehden numerossa 1/2020.

Alaikäisten pornografian katsomista käsittelevää julkista keskustelua seuraamalla voi saada vaikutelman siitä, että porno lisäisi suomalaisnuorten vastuutonta seksuaalista käyttäytymistä, höllentäisi moraalia ja ennustaisi yhä varhaisempia yhdyntäkokemuksia ja lisääntyvää seksuaalista väkivaltaa. Edellä kuvaillut käsitykset eivät kuitenkaan perustu koeteltuun tutkimustietoon, vaan heijastavat lähinnä aikuisten pelkoja ja huolia oletetuista median vaikutuksista 

Riskikeskeistä keskustelua pornografiasta leimaa ikävän usein täydellinen nuorten ohipuhuminen. Emme keskustele nuorten kanssa pornografiasta, vaan käsittelemme asiaa heidän puolestaan. Kasvattajina meidän tulisi reflektoida, miten puhetapamme esimerkiksi pornografiasta vaikuttaa nuoriin.  

Haittapuhe häiritsee 

PEGI-symboli seksuaalisuudesta kuvaohjelmissa tai peleissä.

Tuore Turun yliopistossa tarkastettu väitöstutkimus luotaa suomalaisten pornografiaan liittyviä nuoruusmuistoja. Tutkimusaineistot välittävät kuvan aikuisten kyvyttömyydestä käsitellä lasten ja nuorten seksiin ja seksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä ja kokemuksia. Erityisesti nettiajan nuoret kokevat kasvattajien riskikeskeisen haittapuheen ongelmallisemmaksi kuin itse pornografiassa nähdyt sisällöt. Nykynuoret erittelevät tapoja, miten aikuiset puhuvat pornosta: että sen katsominen vääjäämättä vahingoittaa ja vääristää seksuaalisuutta ja aiheuttaa peruuttamatonta ja pitkäkestoista haittaa.  

Pornon mahdollisilla riskivaikutuksilla pelottelu on huonoa pedagogiikkaa. Jos kasvattajien käsitykset nojaavat yksipuolisesti esimerkiksi mediassa käytyihin kohuihin tai anekdootteihin perustuviin taivasteluihin, kasvatus on heikolla pohjalla. Torjuvat ja kielteiset asenteet eivät nekään edistä hyvinvointia ja turvallisuutta. Kun tunnepitoinen puhe esimerkiksi netin seksisisällöistä keskittyy ainoastaan haittoihin ja vaaroihin, ei nuori välttämättä pyydä aikuiselta apua silloinkaan, jos on nähnyt tai kokenut jotain epämiellyttävää.  

Kun tunnepitoinen puhe netin seksisisällöistä keskittyy ainoastaan
haittoihin ja vaaroihin, ei nuori pyydä aikuiselta apua silloinkaan, jos on nähnyt tai kokenut jotain epämiellyttävää.

FT Sanna Spišák, Nuorisotyö-lehti 1/2020

Kauhistelusta keskusteluun 

Ymmärtävä asenne pornografian kulutukseen ei tarkoita teini-ikäisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin rapauttamista. Päinvastoin, kun kasvattajat suhtautuvat tunnekylläisten reaktioiden sijaan teinien kehitysvaiheeseen tarjoamalla tutkittua tietoa, edistämällä taitoja toimia näiden tietojen pohjalta, edistämällä kunnioittavien asenteiden ja arvojen kehittymistä sekä tukemalla vastuullisia ihmissuhteita, nuorten turvataidot kehittyvät ja suojaavat mahdollisilta haitoilta. Kun jo varhaisessa vaiheessa luodaan edellytykset avoimelle keskustelulle, mahdollisten vaikeaksi koettujen asioiden tai kielteisten kokemusten ja tapahtumien puheeksi ottaminen helpottuu.  

Valmiiden ohjenuorien sijaan nuoria kannattaa kannustaa ilmaisemaan omia ajatuksiaan. Hyvä kasvattaja pysähtyy nuoren käytettäväksi ja kuuntelee. Hyvällä kasvattajalla ei välttämättä ole kaikkia vastauksia valmiina, vaan hän auttaa nuorta hakemaan luotettavaa tietoa asianmukaisista, nuorille suunnatuista lähteistä. Nuoren itsenäiseen netinkäyttöön liittyvät riskit ovat suhteellisen hyvin hallittavissa keskustelemalla ja kasvattamalla nuori mahdollisimman vastuullisia valintoja tekeväksi mediakansalaiseksi.  

Maailman kulutetuin mediasisältö osaksi medialukutaitoa 

Oiva pohja mediataidoille ja vastalääke median mahdollisille riskitekijöille rakennetaan myönteisten ja turvallisten ihmissuhteiden kautta. Nuoret myös toivovat, että me aikuiset emme olisi niin mustavalkoisia pornografian mahdollisten vaikutusten suhteen. Lapsia ja mediaa koskeva tutkimus on tuottanut varsin vähän tietoa ilmiöiden ymmärtämisen kannalta. Ongelma on kenties siinä, että median vaikutuksia luotaava tutkimus etsii äärimmäisen monimutkaisille ilmiöille yksinkertaisia selityksiä. Mediasuhde on aina yksilöllinen, joten yleisiä totuuksia minkään nimenomaisen mediasisällön seurauksista ei voida tuottaa. Yksilöiden mediasuhdetta ohjaavat paitsi tunne-elämä ja kognitiiviset taidot myös kasvatus, sosiaaliset taidot, kokemukset ja maailmankuva. Tällä hetkellä tutkijat tuntuvat olevan yhtä mieltä lähinnä siitä, että asioilla on yhteyksiä, mutta kausaalisia syy-seuraussuhteita median osaan lasten ja nuorten kehityksessä ei voida suoraviivaisesti todentaa.  

PEGI-ikärajan 18 -symboli.

Vaikka pornon mahdollisia, kausaalisia haittavaikutuksia on tutkimuksilla vaikea todentaa, saattaa pornon kulutuksella olla haitallisia vaikutuksia joillekin yksilöille. Jotkut nuoret kertovat, että pornon katselu on ikään kuin riistäytynyt käsistä, jolloin siitä on tullut pakonomaista ja siten nuoren elämää haittaavaa. Toiset nuoret taas ovat kertoneet törmänneensä videoihin, joiden sisältö on järkyttänyt heitä. Jotkut kertovat pornon katselun aiheuttaneen syyllisyyden ja häpeän tunteita, kun taas toiset nuoret kertovat harmistuneensa siitä, että ovat saaneet selville kumppaninsa katsovan pornoa. Tällaisten kysymysten kanssa painivat nuoret tarvitsevat luottamuksellista keskusteluapua mielen rauhoittamiseksi.  

Media- ja seksuaalikasvatuksen tavoitteena tulisi olla, että alaikäiset kykenisivät erittelemään kriittisesti fiktiivisiä, stereotyyppisiä tai sukupuolittuneita seksuaalisuuden ja seksin representaatioita sekä tekemään vastuullisia valintoja omiin seksuaalioikeuksiinsa liittyen. Vahva ja monipuolinen medialukutaito antaa monenlaisia valmiuksia mediayhteiskunnassa toimimiseksi. Median mahdollisten riskien hallitsemisen lisäksi mediataidot olennaisesti lisäävät mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen osallisuuteen, kasvattavat valmiuksia yhä tietoisempien valintojen tekemiseen ja edistävät keinoja ymmärtää ja tulkita ympäröivää mediakulttuuria ja sen tapoja esittää seksuaalisuutta, sukupuolia ja seksiä.  

Vain aikuisille suunnattu Suomessa pornografia on luokiteltu yksiselitteisesti vain aikuisille tarkoitetuksi sisällöksi. Siksi esimerkiksi pornovideot ovat kielletty alle 18-vuotiailta. Vain aikuisille tarkoitettujen ohjelmien luovuttaminen alaikäiselle on rikos. Pornon ikäraja perustuu kuvaohjelmalakiin, jonka tarkoitus on suojella alaikäisiä ohjelmien mahdollisilta haitallisilta vaikutuksilta.

Suomessa pornografia on luokiteltu yksiselitteisesti vain aikuisille tarkoitetuksi sisällöksi. Siksi esimerkiksi pornovideot ovat kielletty alle 18-vuotiailta. Vain aikuisille tarkoitettujen ohjelmien luovuttaminen alaikäiselle on rikos. Pornon ikäraja perustuu kuvaohjelmalakiin, jonka tarkoitus on suojella alaikäisiä ohjelmien mahdollisilta haitallisilta vaikutuksilta. 


Teksti Sanna Spišák

FT Sanna Spišák työskentelee tutkijatohtorina Intimacy in Data-Driven Culture (IDA) -tutkimuskonsortiossa Turun yliopiston mediatutkimuksen oppiaineessa. Tutkimushanketta rahoittaa Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto. Spišákin väitöskirja ”Porn and Norms – Pornography and normative notions of gender, love, sex, and relationships in the sexual narratives of Finns on their adolescent experiences” on luettavissa Turun yliopiston digitaalisessa arkistossa.

Kuva Sharon McCutcheon / Unsplash

Jaa