Aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys Datero ry tiedottaa, kouluttaa ja tarjoaa ohjausta erityispedagogisista menetelmistä sekä digitaalisista lukiapuvälineistä. Kuten monet muut STEA:n rahoitusta saavat organisaatiot, on myös Datero ry:n rahoitus vaakalaudalla uusien leikkauksien myötä.
Toiminnanjohtaja Sonja Haga-Erickson on työskennellyt aiheen parissa noin 25 vuoden ajan.
“Siinä ajassa on tapahtunut valtava demokratisoituminen digityökalujen saatavuudessa. Ammattihenkilöille puhumme apuvälineistä, mutta emme koskaan puhu näin nuorten kanssa. Ennemmin puhuisin digityökaluista ja ne ovat sisäänrakennettuja lähes kaikkiin älylaitteisiin. Lisäksi ne ovat maksuttomia.”

Lukemisen ja keskittymisen haasteet
Lukemisen haasteita voi ilmetä eri tavoin. Haga-Ericsonin mukaan esimerkiksi mekaaninen lukeminen saattaa onnistua, mutta tieto ei mene perille.
“Nykyihmisillä huomaa myös sellaista, että aivot ovat jossain muualla, vaikka silmät lukevat. Tämä on keskittymiseen liittyvä haaste. Sitten saattaa olla näön käytön haasteita, eli kun lukee rivin loppuun, aloittaakin samalta riviltä uudestaan. Rivit tavallaan hyppivät. Kirjaimetkin voivat hyppiä, etenkin tietyt kirjainparit.”
Minkälaisissa aiheissa Datero neuvoo maksutta?
“Kaikki, mikä kohdentuu nuoriin, joilla on haasteita, on maksutonta. Vain ammattihenkilöstön tilauskoulutukset ovat maksullisia. Verkkosivujemme käyttö video-ohjeineen on toki myös maksutonta. Järjestämme myös yhteistyössä luentoja tai webinaareja. Olemme järjestäneet esimerkiksi ADHD-liiton nuorille keskustelutyyppisen etäohjauksen, joissa näytimme millaisia apuvälineitä on olemassa.”

Haga-Erickson näyttää haastattelun aikana, kuinka digityökaluja voidaan käyttää käytännössä. Esimerkkinä toimii maksuton Edge-selain, jossa on monien muiden tarpeellisten ominaisuuksien lisäksi muun muassa puhesynteesi, jonka avulla näytöllä oleva teksti muuttuu puheeksi.
“Edgessä on myös syventävä lukuohjelma. Se löytyy osoiterivillä olevan kolmen pisteen alta. Kun sen avaa, se poistaa ylimääräiset värikkäät kuvat sivuilta. Asetuksissa voi vaihtaa taustaväriä ja fonttia. Perinteinen valkoinen pohja ja musta teksti voivat sisältää liikaa ärsykkeitä ja vaikeuttavat ADHD-tyyppisiä haasteita omaavien henkilöiden keskittymistä”.
Datero järjestää maksuttoman tietoiskun lukemista sujuvoittavista digityökaluista Nuorisotyö-lehden lukijoille. Lue lisää haastattelun lopusta!
Tekoäly ja digityökalut nuorisotyön apuna
Haga-Ericksonin mukaan tekoäly voi toimia tärkeänä apuna niille, joilla on haasteita lukemisessa ja kirjoittamisessa.
“Tekoälystä on valtava hyöty etenkin lukemisen haasteita omaaville, sillä he voivat syöttää tekstin tekoälylle ja kysyä esimerkiksi, mitkä ovat viisi tärkeintä asiaa tai miten jokin asia liittyy johonkin muuhun. Tekoälyä voi myös pyytää muokkaamaan puhekielistä tekstiä kirjakielisemmäksi. On tärkeää opettaa nuorille, miten tekoälyä kannattaa käyttää.”
Nuorisotyössä Dateron tarjoamia palveluja tai digityökaluja voidaan hyödyntää monipuolisesti.
“Vaasan kaupunki järjesti kesäduunivalmennusta, jossa olimme mukana näyttämässä kaikille mukana olleille nuorille, miten esimerkiksi nettisivuilta voi siistiä ylimääräistä sälää pois. Digityökaluja voi käyttää myös luovasti, esimerkiksi yhdistämällä valokuvausta ja sanelemalla kuvien oheen tekstejä. Sanelu on mahdollista esimerkiksi Google Docsissa tai Microsoft 365:n ilmaisessa online-versiossa.”
Haga-Ericksonin mukaan olisi tärkeää, että nuorisotyöntekijät tietäisivät, että nuorilla, joilla on lukemisen haasteita, on oikeus maksuttomiin Celia-kirjaston äänikirjoihin kirjastosta.
“Jos nuorisotyössä otetaan kirjallisuutta esille, voi samalla kertoa että kirja on saatavilla myös äänikirjana. Äänikirjan kuunteleminen on hitaampaa kun silmillä lukeminen. Ei siis tarvitse pelätä sitä, että hyvät lukijat alkaisivat kuuntelemaan äänikirjaa laiskuuttaan, sillä se vie enemmän aikaa. Jos on auditiivinen henkilö, hän saa käyttää korviaan tiedonhankintaan. Ja jos sanelu on helpompaa kuin kirjoittaminen, sitäkin saa käyttää”.
“Minusta on tärkeää, että jokaisella on oikeus tiedonsaantiin ja tuoda oma osaamisensa esille omien vahvuuksiensa kautta. Olisi hienoa, jos nämä vahvuudet tunnistettaisiin. Uskon, että nuorisotyöntekijöillä on tähän hyvät mahdollisuudet, koska toiminta ei perustu pakkoon tai siihen, että on pakko oppia.”
Älytyökalut tutuiksi – Tietoisku maksuttomista lukemista sujuvoittavista digityökaluista
Lukeminen voi olla haastavaa monesta eri syystä – rivit hyppivät silmissä, ajatukset karkaavat tai suomen kieli voi olla vaikeaa luettavaa. Tietoiskussa opit, miten selaimen asetuksia säätämällä lukemista ja keskittymistä voidaan helpottaa. Esittelyssä on myös maksuton tietopankki, josta löydät lisää tietoa ja vinkkejä oman työsi tueksi.
Aika: Torstai 9. lokakuuta klo 14:30 – 15:15
Hinta: Maksuton
Paikka: Microsoft Teams – Linkki tapahtumaan
Lisätietoa: https://www.datero.fi/tapahtumat/
Teksti: Esa Linna
Kuvat: Datero

