Puheenvuoro: Nuorisotyötä ja kuratassuja

Tekstin kirjoittaja Emilia Panda-koiran kanssa

Teksti: Emilia Erola
Kuva: Hanna Viitanen

Artikkeli on julkaistu Nuorisotyö-lehden numerossa 2/2020. Tilaa Nuorisotyö-lehti tästä!

Omat nuoruuden haasteet motivoivat auttamaan nuoria, jotta kukaan ei jäisi yksin. 

Lapsuuteni juoksentelin nuokkareiden käytävillä ja pelasin nuorten kanssa biljardia. En ajatellut nuorisotyötä kummemmin urana, vaan elämäntapana mitä vanhempani elivät. Yhdeksännelle luokalle mennessä eteen ilmestyi yhteishaun paperit, ja jostain se vain tuli: nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan perustutkinto. Äitini yritti kovasti toppuutella, mutta hänen jääräpäisyytensä perineenä menin pääsykokeisiin ja kolmen vuoden päästä valmistuin. Olin työelämävalmennuksessa heti valmistumisen jälkeen. 19-vuotias nuori ohjaamassa koulupudokasnuoria tuntui oudolta, mutta samalla myös siltä mitä halusin tehdä. Omat nuoruuden haasteet motivoivat auttamaan nuoria, jotta kukaan ei jäisi yksin omien ongelmiensa kanssa. Pidän työssäni ongelmanratkomisista ja siitä, että voin olla se turvallinen aikuinen, joka kuuntelee, tukee sekä auttaa nuorta pääsemään eteenpäin. 

Omaa nuorta ikääni en ole vielä kokenut ongelmaksi, monesti nuorten on jopa helpompi työskennellä minun kanssani, kuin vanhempien nuorisotyöntekijöiden kanssa. Yhteistyökumppaneiden kanssa tietysti aina tulee ihmetystä, kun luulevat minua opiskelijaksi tai työnhakijaksi. 

Kiitos saa jatkamaan 

Usein kysytään, että miksi jaksan tätä työtä, vaikka monesti olen väsynyt. Vastaan, että se kaikki väsymys katoaa, kun nuori sanoo ”kiitos”. Muistan vuosia sitten tulleeni kotiin 10 tunnin työpäivän jälkeen rättiväsyneenä ja mietin, että miten jaksan mennä vielä huomennakin töihin. Olin laittamassa työpuhelinta pois, kun näyttöön ilmestyi viesti nuorelta ”Kiitos, kun jaksat kuunnella.”

Sillä hetkellä tuntui, että olisin taas valmis toiseen samanlaiseen työpäivään. 

Oman reitin löytäminen 

Aluksi koin kovia paineita vanhempieni urien takia. Halusin tehdä nuorisotyössä jotain omaa, jotta minua ei verrattaisi koko ajan vanhempiini. Oman kutsumukseni löysin eläinavusteisuudesta. Aloin jo työelämävalmennuksen aikana käyttämään koiraa apuna nuorten kanssa tehtävässä työssä. Mietin, josko tästä voisi tulla jotain. 

Vuonna 2016 valmistuin eläintenhoitajaksi myös tavoitteena kehittää omaa nuorisotyötä. Nyt olenkin käynyt jo koira-avusteisen pedagogiikan koulutuksen ja aloitan kouluttautumaan työnohella ammattimaiseen koira-avusteiseen toimintaan. Tavoitteenani on olla ainakin Pohjois-Karjalan ensimmäinen virallinen nuorisotyössä toimiva koiraohjaaja. 

Vaikka olen ollut hyvin päättäväinen oman tapani suhteen tehdä nuorisotyötä, olen kahlannut suurimman osan ajasta vastavirtaan. Eläinavusteisuus nuorisotyössä ei ole vielä niin tuttua, vaikka se sosiaalipuolella onkin jo hyvin paljon käytössä. Vaikka nuorten kanssa tehtävistä ohjauksista en ole koskaan saanut huonoa palautetta, on koiran saaminen ohjauksiin mukaan joskus varsin työlästä. Haluaisin muuttaa ihmisten käsityksen siitä, että koira tai mikä tahansa eläin voi olla oikein käytettynä olla loistava työväline nuorten kanssa. 

Teksti:
Emilia Erola 
etsivä nuorisotyöntekijä 
Nuoriso- ja matkailukeskus Hyvärilä
 


Kuvassa vuoden ikäinen Panda-koira, jonka tulevaisuus tulee olemaan nuorisotyössä. Pandan on tarkoitus suorittaa kasvatus- ja kuntoutuskoiran pätevyys noin kolmen vuoden iässä. 

Jaa somessa!