Humakin opiskelijoita Paviljongissa, Jyväskylässä. Hymyilevät kameralle.
Yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelijat Viivi Pippuri (vas), Paula-Sofia Lappalainen, Roosa Puustelli ja Nea Ojasalo toivottavat osallistujat tervetulleiksi NUORI22-tapahtumaan.

Nuorten vuonna SuomiAreenalle

Eletään tammikuun loppua 2020. Takana NUORI20-tapahtuma Tampereella. Käsillä Humakin yhteisöpedagogikouluttajien kehittämispäivät Jyväskylässä. Edessä mahdollisuuksien tulevaisuus. Uusi kollega Eeva Mäntylä kertoo tauolla edellisten työpaikkojensa osallistumisesta SuomiAreenaan. Olemme kuuntelijoina yliopettaja Merja Kylmäkosken kanssa. Katseet ja ajatukset singahtelevat. Eeva uutena työntekijänä ei vielä tunne Humak-talon nopeita tapoja reagoida. Nopeasti hän saa kertoa kokemuksensa uudestaan Merjan ja minun säestämänä koulutuspäällikkö Reijo Viitaselle. Tauko loppuu, mutta Reijo kuuntelee ja sanoo: ”Tuosta otamme koppia ja lähdemme kesällä 20 Poriin”.

Käytäntö ei ole aina sama kuin haaveet. Covid19-pandemia muutti maailmaamme ja nuorisotyön keskeisimpiä haasteita. Kahden vuoden Covid-ajan jälkeen olemme palaamassa uuteen normaaliin ja heinäkuun 14 päivä kohtaamme SuomiAreenalla. Teema on sama kuin kaksi vuotta sitten: Nuoret, koulutus ja työelämä.

NUORI22-tapahtumassa ideoidaan myös SuomiAreenan kesän ohjelmaa. Yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelijat Jonna Veikkolainen (vas ylä), Julia Kauhanen, Paula-Sofia Lappalainen (ala vas) sekä Aleksi Niemelä ovat oppitunnilla päässeet vaikuttamaan SuomiAreenan sisältöihin ja esiintyjiin. Työ jatkuu NUORI22-tapahtumassa, jossa opiskelijat toimivat tapahtuma-avustajina.
 

Yhteistyöllä vahvempaa vaikuttamista

”Tämä on Humakille uusi avaus. Ammattikorkeakouluna meidän tehtäviin kuuluu työelämän kehittäminen ja aluekehityksen tukeminen. Olemalla mukana SuomiAreenassa Humak osallistuu OsaajaKS-palveluketjun toimijana nuorisotyöllisesti tärkeään yhteiskunnalliseen keskusteluun”, tiivistää yliopettaja Merja Kylmäkoski.

Humakin yliopettaja Merja Kylmäkoski korostaa, että osallistumalla SuomiAreenaan Humak tavoittelee nuorisotyöstä ja nuorten työllisyydestä käytävien keskustelujen tuomista nuorisotyön omia tapahtumia laajemmalle yleisölle, sekä nuorten osallisuuden vahvistamista yhteiskunnallisessa keskustelussa. Kuva: Emilia Reponen

OsaajaKS – jatkuvan oppimisen palveluketjun projektipäällikkö Maarit Viljakainen jatkaa yhteisen tavoitteen korostamista. ”Osallistumisemme tavoite on nimenomaan tuoda nuorten ääntä esille. Millaisilla toimenpiteillä nuorten mielestä koulutusta ja sitä kautta työllistymistä voitaisiin edistää ja millä tempuilla ei kertakaikkiaan ole mitään hyötyä tai käyttöä”.

”Meidän on tärkeää näkyä Humakin kanssa yhdessä SuomiAreenalla, sillä nuorten asia on yhteinen. Nuorten työllisyyden edistäminen on molempien prioriteetissa, ja osallistumalla SuomiAreenalle saamme nostettua asiaa valtakunnallisestikin esille”, kertoo OsaajaKS-palveluketjun projektipäällikkö Maarit Viljakainen. Kuva: Petteri Kivimäki

Nuoret yhdessä pohtimaan koulutusta ja työllistymistä

”Vuosi 2022 on Euroopan nuorison teemavuosi, siksi nuorten tulee olla erityisen näkyvästi mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa ja yhteisen tulevaisuutemme rakentamisessa. Luonnollisestikaan nuorten osallisuus ei saa rajoittua teemavuoteen. Heidän ääntään on kuultava jatkossakin yhteiskunnallisessa keskustelussa, mutta me haluamme tuoda nuorten asiat yleiseen keskusteluun SuomiAreenankin kautta”, kertoo Kylmäkoski ja kutsuu kaikki NUORI22-tapahtumaan osallistuvat alan ammattilaiset pohtimaan yhdessä taustoja, tutkimuksia ja tekijöitä kesän Poriin.

NUORI22-tapahtumassa voit vaikuttaa SuomiAreenan sisältöihin

OsaajaKS-palveluketjun ja Humakin Porin SuomiAreena on torstaina 14.7. kello 16.-16.45. Tilaisuus on valjastettu teemalle Kannattaako koulutus? Mitä Suomessa pitää tehdä, jotta nuoret työllistyvät? Kesän tapahtuman ideointi jatkuu myös NUORI22-tapahtumassa. ”Tervetuloa yhdessä pohtimaan sisältöjä, näkökantoja ja puhujia SuomiAreenalle. Järjestämmekin sidosryhmätilaisuuden tiistaina 26.4. kello 13.00 – 14.00 Paviljongin K100 Klubitilassa, jossa nuorisoalan ammattilaiset pääsevät vaikuttamaan tapahtumaamme”, kertoo lehtori Eeva Mäntylä ja toivottaa samalla kiinnostuneet tervetulleeksi myös Poriin tärkeän teeman äärelle.

  • Lisää infoa keskisuomalaisesta OsaajaKS-palveluketjusta saat NUORI22-sidosryhmätilaisuudessa, SuomiAreenalla sekä OsaajaKS-sivuilta.
  • Kesän ajankohtaisesta keskusteluareenasta lisää infoa SuomiAreenasta.
  • NUORI22-ohjelmaan voit tutustua NUORI22-ohjelmasta.
Humakin lehtori Maarit Honkonen-Seppälä on yhdessä kollegoidensa ja esihenkilöidensä sekä OsaajaKS-palveluketjulaisten kanssa ideoinut SuomiAreenalle osallistumista. Opiskelijat ovat luonnollisesti mukana toteuttamassa tapahtumaa, sillä SuomiAreenassa Humak osallistuu OsaajaKS-palveluketjun toimijana nuorisotyöllisesti tärkeään yhteiskunnalliseen keskusteluun. ”Olemme Porissa ensimmäistä kertaa ja olisi niin tärkeä saada NUORI22-osallistujilta myös vinkkejä ja vaikka ihan nimiä, keitä kutsutaan areenalle”, toivoo Maarit ja vinkkaa kiinnostuneet tiistaina 26.4. kello 13.00 Paviljongin K100-Klubitilaan. Kuva: Ada Raivio

Teksti ja kuvat:

Maarit Honkonen-Seppälä, Humakin lehtori Jyväskylän kampukselta, joka yhdessä kollegoidensa kanssa työstää kesän 2022 SuomiAreenan keskustelua nuorista, koulutuksesta ja työllisyydestä.

Jaa