Kaksi naista katsoo kameraan istuessaan sohvalla
Ensimmäisen vuoden yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelija Riikka Hytönen ja Riikan opiskelukaveri, jutun toinen kirjoittaja Helmi Siekkinen.

Kotinuorisotyöntekijästä nuorisoalan korkeakouluopiskelijaksi

Jyskäläinen Riikka Hytönen on 41-vuotias kolmen pojan äiti ja puoliso. Lapsista kaksi asuu vielä kotona. Riikan on kiittäminen lapsiaan, heidän kavereitaan ja Covid19-pandemiaa, että hän opiskelee nykyään yhteisöpedagogiksi (AMK).

”Yhtenä merkittävänä syynä kiinnostukseeni yhteisöpedagogikoulutusta kohtaan olivat korona-ajan haasteet, sillä silloin meidän kodistamme muodostui oma nuorisotalo. Nuoret saivat tulla kavereineen meille puuhailemaan mielekkäitä asioita tai vain viettämään aikaa keskenään. Nuorilla oli esimerkiksi mopoja, joita he saivat korjata ja tuunata autotallissamme. Parhaimmillaan kotonamme saattoi olla parikymmentä nuorta, joiden kanssa aikaa vietettiin pleikkaria pelaillen tai muuten vaan oleillen”, kertoo Hytönen.

Lähihoitajasta yhteisöpedagogiksi

”Olen ensimmäiseltä ammatiltani lähihoitaja. Terveydellisistä syistä olen saanut mahdollisuuden uudelleenkouluttautumiseen eläkevakuutusyhtiön kautta kuntoutustuella. Terveydelliset syyt vaikuttivat osaltaan juuri yhteisöpedagogikoulutuksen valintaan, mutta lisäksi työllistymismahdollisuudet ovat alalla hyvät. Pääsykoevalmennuksesta oli suuri apu, sillä sen avulla pystyi jo orientoitumaan tulevaan ja siten kasvatin mahdollisuuksiani opiskelupaikan saamiseksi” pohtii Hytönen ja jatkaa, että tässäkin iässä kannattaa lähteä rohkeasti yrittämään uusia mahdollisuuksia koulutuksen ja töiden suhteen. Oma kiinnostus alaa kohtaan kantaa pitkälle.

Paljon uutta ja opittavaa

”Haastavimmalta on tuntunut aloittaa opinnot yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Myös opintojen siirtyminen verkkoon nykypäivänä on tuonut haastetta, sillä tuntui vaikealta päästä sisään digitaalisiin oppimisympäristöihin. Uusien oppimisympäristöjen lisäksi myös informaation paljous haastoi asioiden sisäistämistä opintojen alussa”, tiivistää Hytönen ja muistuttaa, että onnistumiset ruokkivat itsetuntoa ja luovat itseluottamusta opintojen suhteen. ”Onnistuessani tunnen itseni toiveikkaaksi ja muistan, että kyllä kaikesta lopulta selvitään.”

Yhdessä kohti työelämää

Osana opintojaan Riikka Hytönen on saanut tietoa myös aktiivisesta ja hyvinvoivasta opiskeluarjesta. ”Tiedän, että me korkeakouluopiskelijat istumme keskimäärin lähes 11 tuntia vuorokaudessa ja iso osa tästä määrästä kertyy nimenomaan opiskelupäivän aikana. Onkin hienoa huomata, että valtiovalta ja meidän korkeakoulujen johto ja opettajat haluavat kannustaa meitä toiminnalliseen oppimiseen”, kertoo Hytönen ja haluaa korostaa, että muiden opiskelijoiden vertaistuki on ollut suurena apuna opintojen edetessä. ”Olemme kaikki samassa veneessä ja käymme samoja asioita läpi. Uusien asioiden oppiminen tuntuu merkitykselliseltä, sillä siten saan uusia näkökulmia ja tapoja toimia erilaissa tilanteissa niin opintoja kuin työelämääkin ajatellen.” 

Korkeakoulujen kevään 2023 toinen yhteishaku – lisää infoa: https://opintopolku.fi/konfo/fi/

Kevään toisessa yhteishaussa haetaan korkeakoulujen syksyllä 2023 alkaviin suomen- ja ruotsinkielisiin koulutuksiin. Hakuaika on 15.3.2023 klo 8.00 – 30.3.2023 klo 15.00.

Lisää tietoa Jyväskylän yliopiston, Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Humakin ja Ilmasotakoulun hankkeesta https://www.jamk.fi/fi/projekti/aktiivinen-ja-hyvinvoiva-korkeakoulu

Lisää infoa saat myös https://ammattikorkeavalmennus.fi/

Teksti: Helmi Siekkinen ja Maarit Honkonen-Seppälä, kuvat: Maarit Honkonen-Seppälä.

Siekkinen opiskelee Humakissa yhteisöpedagogiksi (AMK) ja Honkonen-Seppälä on hänen opettajansa muun muassa viestinnässä ja kommunikaatio-osaamisessa.

Jaa