Opiskelijoita näyttävät peukkua ja hymyilevät kameralle, yksi opiskelijoista pelaa koronapeliä.
Marraskuun Lupa liikkua! -viikoilla kiinnitettiin erityisesti huomiota luentojen aikaisen istumisen vähentämiseen ja fiksuun tauottamiseen. Tapahtumaviikkojen toteutuksesta vastaa Aktiivinen ja hyvinvoiva korkeakoulu -projekti ja tapahtumaviikkojen suojelijana toimivat korkeakoulujen rehtorit.

Kohden aktiivista oppimista – luvan kanssa 

Marraskuun alussa keskisuomalaisilla korkeakouluilla sekä verkostoammattikorkeakoulu Humakissa järjestetyt Lupa liikkua! -kampanjaviikot nostivat opiskelupäivien aikaisen liikkumisen tarpeen aktiivisesti esille. ”Korkeakouluopiskelijat istuvat koulupäivän aikana keskimäärin 11 tuntia, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen KOTT-tutkimus”, taustoittaa projektipäällikkö Essi Heimovaara. Hän luotsaa Aktiivinen ja hyvinvoiva korkeakoulu -hanketta, joka järjesti Lupa Liikkua -kampanjan.

”Liikkumisen lisäämiselle opiskelupäivien aikana on todellinen tarve, sillä alle puolet korkeakouluopiskelijoista liikkuu suosituksiin nähden riittävästi, ja jopa 40 prosenttia opiskelijoista istuu yli 12 tuntia vuorokaudessa. Paikallaan olo aiheuttaa pitkällä aikavälillä erilaisia terveysongelmia, mutta vaikuttaa ennen kaikkea oppimiseen, mielialaan ja jaksamiseen”, kertoo Heimovaara ja jatkaa, että kahden viikon aikana muistutettiin opiskelijoita ja opettajia muun muassa siitä, että liike vahvistaa myös oppimista.

Työ- ja opiskelupäiviin ideoita

Viikkojen aikana nostettiin esille ideoita ja vinkkejä helposti toteutettavista aktivoivista ja palauttavista tauoista, järjestettiin henkilöstölle Liikkuva oppiminen – tauottamisen pedagogiikkaa -koulutusta sekä tarjottiin ohjattuja taukoliikuntatuokioita. Opiskelijoita innostetaan hyödyntämään kampusten liikkumismahdollisuuksia ja ympäristöjä, sekä vahvistetaan opiskelijoiden ja henkilöstön tietämystä liikkumisen merkityksestä opiskelukykyyn ja oppimiseen.

Nuoret toivovat, että opettajat ottavat koppia

”Haluamme kampanjallamme rohkaista opiskelijoita ja kannustaa opettajia sekä muuta henkilökuntaa yhteiseen toimintakulttuurin muutokseen liikkuvamman opiskeluarjen puolesta. Meidän oman hankkeen opiskelijakyselyn mukaan 72 prosenttia opiskelijoista toivoo, että opettaja huolehtii opetuksen aikaisesta istumisen tauottamisesta”, kertoo Heimovaara. Lupa Liikkua -viikot toteuttivat Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Jyväskylän yliopisto, Humanistinen Ammattikorkeakoulu sekä Ilmasotakoulu. Tapahtumaviikkojen aktiivisina tsemppareina ja suojelijoina toimivat korkeakoulujen rehtorit ja johto.  

Vinkkejä opiskeluvireyden lisäämiseen:

  • Aloitetaan luennot antamalla opiskelijoille lupa liikkua, jaloitella, nousta seisomaan ja vaihtaa asentoa
  • Hyödynnetään pystyporinoita osana opetusta
  • Muistutellaan opiskelijoita opetuksen lomassa luvasta liikuskella
  • Hyödynnetään Hyvinvointikortteja

Hankkeen sivuilta löytyvät Hyvinvointikortit myös nuorisotyöntekijöille: https://www.jamk.fi/fi/projekti/aktiivinen-ja-hyvinvoiva-korkeakoulu

THL:n tutkimus opiskelijoiden hyvinvoinnista: https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/korkeakouluopiskelijoiden-terveys-ja-hyvinvointitutkimus-kott-

Liikkuvasta opiskelusta vinkkejä myös nuorisotyöhön:

Opiskelijoiden Liikuntaliiton sivuilta löytyy myös materiaalia hyödynnettäväksi nuorten kanssa: https://www.oll.fi/

Teksti ja kuvat: Maarit Honkonen-Seppälä, Humak, lehtori.

Honkonen-Seppälä toimii myös Aktiivinen ja hyvinvoivakorkeakoulu- hankkeen edustajana Humakissa.

Jaa