Avartti-toimintaan kuuluvat retket, vaellukset tai tutkimusmatkat luonnossa.

Avartti – nuoret ovat sen tehneet jo 20 vuotta

Kansainvälinen, 14–24-vuotiaiden nuorten Avartti-toiminta täytti viime vuonna kunnioitettavat 20 vuotta. Toiminta tunnetaan muualla maailmassa nimellä The International Award for Young People ja siihen osallistuu vuosittain lähes puolitoista miljoonaa nuorta yli 130 maassa. Toiminnassa olleet Erkki Soini, Ismat Heydari ja Venla Rinkinen muistelivat Nuorisotyö-lehdelle omia kokemuksiaan.

Avartti-toiminnassa nuoret valitsevat kiinnostavan tehtävän tai harrastuksen vapaaehtoistoiminnassa. Tavoitteena toiminnassa on olla avuksi muille ihmisille ja oppia käytännön kautta. Erkki Soini, Ismat Heydari ja Venla Rinkinen ovat saaneet runsaasti eväitä omaan elämään Avartissa.

”Aloitin Avartin 14-vuotiaana. Minua kiusattiin koko yläasteen ajan ja olin jättänyt tämän vuoksi kaikki harrastukseni”, 25-vuotias Erkki Soini kertoo.

Soinin isä huolestui tilanteesta ja otti yhteyttä paikallisessa Avartti-toiminnassa työskennelleeseen rehtori Jyrki Heikkilään.

”Jyrki sai minut tulemaan Avartti-leirille, vaikka en siihen aikaan liikkunut juuri missään. Leiriltä sain uusia ystäviä, jotka olivat ainoita siinä elämäntilanteessa. Löysin leiriltä myös ensimmäisen tyttöystäväni”, Soini kertoo.

”Avartin kautta sain elämääni paljon mielekästä sisältöä keskellä elämäni vaikeinta jaksoa”, nykyään naimisissa oleva, vuoden ikäisen pojan isä pohtii.

Avartista eväitä harrastuksiin ja muuhun elämään

Avartissa on kolme tasoa ja neljä toimintoa. Vapaaehtoistoiminta, taito, liikunta ja retki ovat pronssi-, hopea- ja kultatason toimintoja. Kultatasolla voidaan lisäksi toteuttaa jokin mielenkiintoinen projekti.

”Liikunta oli minulle erityisen tärkeä osa Avarttia. Aloitin punttaamisen, koska isän ja Jyrkin mielestä se kasvattaisi itseluottamustani. En saanut aluksi 20 kilon tankoa penkkipunnerruksessa ylös. Nykyään ennätykseni penkkipunnerruksessa on 107,7 kg. Löysin Avartin kautta myös vapaaottelun, jota harrastan nykyäänkin”, Erkki Soini valaisee.

19-vuotias Ismat Heydari on saanut Avartti-toiminnasta paitsi harrastuksia, myös arvokasta kokemusta vapaaehtoistoiminnasta.

”Harrastukset ovat tärkein asia, mitä olen saanut Avartti-toiminnasta. Harrastan jalkapalloa, lentopalloa ja käyn joskus lenkillä. Vapaaehtoistyössä olen valmentanut ja opettanut pikkulapsia ja kehitysvammaisia”, Ismat Heydari kertoo.

Avartti on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta toimintaa. Toimintaan ovat tervetulleita kaikki uskontoon tai vakaumukseen katsomatta.

”Avartti on antanut minulle itseluottamusta, ystäviä, yhteistyökykyä, sosiaalisuutta ja kielitaitoa. Tärkeimpänä pidän sitä, että Avartti-matkaani katsoessani näen, miten Jumala on pitänyt minusta huolen Avartin kautta. Avartti on uskonnollisesti sitoutumaton, mutta minä en. Minulle Avartti on ollut Jumalan työkalu elämässäni”, Erkki Soini muotoilee.

Venla Rinkinen on 23-vuotias viimeisen vuoden sairaanhoitaja-diakonissaopiskeilija.

”Aloitin Avartin ollessani 14-vuotias, lähes 10 vuotta sitten. Toimintaan lähdin Tohmajärven seurakunnan nuorisotyöohjaajan innoittamana.”

Rinkinen pohtii Avartista oppimaansa tärkeintä asiaa omasta näkökulmastaan.
”OIen oppinut Avartissa kärsivällisyyttä ja sen sietämistä, että aina asiat eivät mene niin kuin haluaisi eivätkä järjestelmät aina toimi”, Venla Rinkinen pohtii.

Hyviä muistoja ja opittuja asioita

Avartista on ollut hyötyä Erkille, Ismatille ja Venlalle monella mittapuulla myös jälkeenpäin. Erkki Soini oppi toiminnassa ensimmäistä kertaa kansainvälisyyttä.
”Käytännön englanninkielen taitoni ja sen kehittyminen alkoi Avartin kansainvälisillä leireillä. Englantia olen tarvinnut todella usein, mutta erityisesti tarvitsin sitä, kun menin rauhanturvaajaksi Libanoniin.”

Ismat Heydari on hyödyntänyt Avartissa oppimia taitoja nykyisessä työssään.
”Opetan ja valmennan nyt itse töissäni viikonloppuisin jalkapallon pelaamista.”
Venla Rinkinen korostaa aikuisiässäkin hyötyvänsä Avartissa opitusta pitkäjänteisyydestä ja -pinnaisuudesta.

”Avartti oli kivaa harrastustoimintaa teini-iässä. Olen saanut kärsivällisyydestä varmasti paljon hyötyä elämässäni.”

Parhaat muistot Avartti-toiminnasta ovat jokaisella haastateltavalla erilaiset, mikä kertoo toiminnan olevan arvokasta myös henkilökohtaisella tasolla.

”Paras muisto Avartista oli retkemme Vuokattiin, jossa oli tosi hauskaa”, Ismat muistelee.

”Parhain muisto liittyy Avartin projektin suorittamiseen Brysselissä Suomen merimieskirkolla, jossa olin avustamassa joulumyyjäisissä. Sen jälkeen olen ollut siellä mahdollisuuksien mukaan melkein joka joulu”, Venla avaa.

”Teimme purjehdusseikkailun ystävieni ja serkkuni kanssa. Toimin 42-jalkaisen puupurjeveneen kipparina. Matka oli päättymässä, mutta merenkäynnin takia peräsinpinna katkesi. Räpelsimme jonkinlaisen jatkeen peräsinpinnaan ja pääsimme lopulta perille. Se oli seikkailu!” Erkki kuvailee.

Avartti

Avartti on kansainvälinen 14–24-vuotiaiden toimintaohjelma, joka tukee nuorten omaehtoista harrastustoimintaa. Avartin tavoitteena on harrastustoiminnan kautta edistää nuorten hyvinvointia, uusien tietojen ja taitojen omaksumista, kaveri- ja ystävyyssuhteiden solmimista sekä vastuunottoa kanssaihmisistä ja ympäristöstä. Saksalaisen Kurt Hahnin kehittämään elämyspedagogiikkaan perustuva ohjelma sai alkunsa Isossa-Britanniassa vuonna 1956 ja Suomessa Avartti näki päivänvalon 20 vuotta sitten, vuonna 1999.

Lisätiedot

Ohjelmajohtaja Jukka Ruotsalainen
jukka.ruotsalainen(a)avartti.fi
www.avartti.fi


Teksti Esa Linna
Kuva Tuula Ruotsalainen

Artikkeli on julkaistu Nuorisotyö-lehden numerossa 3/2019.

Jaa