Arkistojuttu: Koronaviruskaudella nuoria kohdataan verkossa

Puhelin kädessä

Artikkeli on julkaistu Nuorisotyö-lehden numerossa 1/2020, joka ilmestyi toukokuussa 2020.

Nuorisotilat suljettiin ympäri Suomea maaliskuun puolessa välissä, jolloin kunnat, järjestöt, yhdistykset ja seurakunnat joutuivat nopeasti sopeutumaan uuteen tilanteeseen.  

Nuorisotyö on aina pyrkinyt olemaan siellä missä nuoretkin. Verkossa tehtävä nuorisotyö ei ole kentälle uutta. Kriisi kuitenkin alleviivaa sitä, mikä on nuorisotyössäkin tärkeintä: aito kohtaaminen – oli se sitten verkossa tai kasvotusten.  

Nuorisotyö-lehti keräsi esimerkkejä, kuinka suomalainen nuorisotyö sopeutui koronaviruksen aiheuttamaan kriisiin ja poikkeustilaan. Erityisesti Discordia ja pelaamista käytetään nuorten tavoittamiseen.  

Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi selvitti nuorisoalan toimijoiden tilannetta verkkokyselyllä. Kyselyyn vastasi yli 350 toimijaa. Kyselyn perusteella tärkeimmäksi virtuaaliseksi nuorisotyön tekemisen kanaviksi nousi Discord.   

Koronasta huolimatta kevätsää houkuttelee nuoria kokoontumaan isoinkin joukoin ulos. Nuorten keskuuteen jalkautumista ei ole tietenkään unohdettu nuorisotyössäkään, kuten YLE:n (9.4.2020) jutussa kerrotaan.     

Esimerkkejä ja hyviä käytänteitä jakoon 

Oheinen koonti ei pyri olemaan kattava lista korona-ajan nuorisotyöstä, vaan esittelemään erilaisia esimerkkejä ja hyviä käytänteitä.  

Satakunta: Päivystämistä Discordissa ja nuorten pariin jalkautumista 

Satakunnan neljässä nimettömäksi jäävässä kunnassa lähes jokaisessa oli aktivoiduttu sosiaalisen median kanavissa. Tärkeiksi nimettiin Discord, Snapchat, TikTok, Instagram, YouTube ja Facebook. WhatsApp on myös tärkeä viestinnän väline.  

Eräässä kunnassa vapaa-aikatoimessa toimii vain yksi työntekijä, jonka vastuulla on nuorisotyön lisäksi liikunta ja kulttuuri. 

“Olen sanonut nuorille, että olen ympäri vuorokauden puhelimen päässä. Olen jo aikaisemmin jakanut myös yksityistä numeroani, että saavat kiinni, jos on jokin hätänä tai on jotain kysyttävää – mihin vain liittyen”, työntekijä kommentoi.   

Satakunnassa on varauduttu myös jalkautuvaan nuorisotyöhön. Eräässä kunnassa jalkaudutaan kahtena arkipäivänä ennen ja jälkeen Discord-päivystyksen.  

Kittilä: Aito kohtaaminen on edelleen pääpainona  

“Kun kouluja, kirjastoja, nuorisotiloja ja muita julkisia palveluita suljettiin avoimelta käytöltä, Kittilän kunnan nuorisotyöntekijät ottivat heti asiakseen tehdä työnsä siirtymällä verkkoon”, kertoo nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja Jouni Alaraatikka.  

Kittilän nuorisotyöllä ovat alusta asti olleet käytössä WhatsApp-ryhmät, Discord-serveri, Instagram ja lähes kaikki digitaaliset alustat missä nuoret ovat. Maaliskuun loppuun mennessä Kittilän nuorisotyö oli tavoittanut lähes 200 nuorta, joka on noin puolet alueen nuorista.  

“Discord-serverin kautta on pelailtu porukalla verkkopelejä, WhatsApp-ryhmissä on keskusteltu päivän kulusta ja kaikesta maan ja taivaan väliltä.”  

Alaraatikka kertoo pääpainon olevan nuoren aito kohtaaminen, kuten normaalissa nuorisotyössä muutenkin.  

Simo: Henni Vartiainen löytää yhteyden nuoriin pelaamisen kautta 

Simon kunnan vapaa-aikaohjaaja Henni Vartiainen (kuva: Henni Vartiainen)

Simon kunnassa Lapissa on lähdetty tekemään verkkonuorisotyötä Discordissa. Vapaa-aikaohjaaja Henni Vartiainen aloitti työt vasta maaliskuussa, mutta kuun loppuun mennessä hän oli jo haastanut kuntaa erilaisiin haasteisiin ja keskustellut nuorten kanssa heidän kanssaan pelaamisen lomassa.  

“Olen järjestänyt lapsille ja nuorille mahdollisuuden niin keskustella kuin kirjoittaa askarruttavista asioista, mutta myös hyödyntäen omaa pelaamistaustaani”, Vartiainen valaisee.  

Vartiaisen suunnitelmissa oli maaliskuussa tehdä Twitch-tili, jonka kautta hän voi paitsi striimata omaa pelaamista, antaa nuorille mahdollisuuden osallistua pelaamiseen.  

Kulttuuriyhdistys Väristys, Jyväskylä: Ryhmäytyminen etänä haastavaa 

Jyväskylän Veturitalleilla ja luovan toiminnan ryhmätila Siperiassa toimii Kulttuuriyhdistys Väristys. Nuorten teatteriryhmien toiminta jouduttiin siirtämään syksyyn, harjoituksia myöten. Kriisin alkaessa harjoituskausi oli viikkotreeneineen jo käynnissä.  

“Siperian nuorisoteatterin ryhmät ovat jo ennen poikkeustilannetta toimineet ryhmäkokoontumisten ohella omien WhatsApp-ryhmien ja Google Driven kautta”, kertoo kulttuurituottaja Tiina Ahtonen.  

Tiina Ahtonen Kulttuuriyhdistys Väristyksestä, Jyväskylästä (kuva: Esa Linna)

Ryhmäkokoontumiseen he ovat käyttäneet tähän mennessä Skypeä ja nuoret ovat ehdottaneet Discordia yhdeksi yhteydenpidon kanavaksi. Ryhmäprosessin keskeytyminen on Ahtosen mukaan suuri haaste. 

“Todennäköisesti kaikki ryhmässä aloittaneet nuoret eivät ole enää mukana syksyllä, jolloin ryhmään otetaan uusia jäseniä ja siltä osin ryhmäprosessi menee uusiksi”, Ahtonen pohtii. 

Poikien talo Oulu: Virtuaalikahvit 

Vuolle Setlementin ylläpitämä Oulun Poikien Talo on kohtaamispaikka 12-29 -vuotiaille pojille ja nuorille miehille. Yhtenä yhteisötoimintamuotona Poikien Talolla on 18-29 -vuotiaille suunnatut K-18 -kahvit. 

“Meillä yksi keino oli siirtää meidän K-18 -kahvit virtuaalisiksi. Kysyimme halukkailta kävijöiltämme sähköpostiosoitteita, joihin lähetimme kutsut Teams-palaveriin. Siellä sitten keskustelimme kuulumisista ja tämänhetkisestä tilanteesta”, kertoo ohjaaja Juho Ljokkoi Vuolle Setlementistä ja Poikien Talosta. 

Hyvinkään kaupunki siirtyi kokonaan verkkoon yhdessä päivässä 

Hyvinkään nuorisopalveluissa oli varauduttu kokoontumisten rajoittamiseen ja vähentämiseen. Nuorisopalveluissa tehtiin suunnitelma, jonka avulla kaikki ohjaustoiminnat pyritään siirtämään verkkoon yhdessä päivässä. Hyvinkäällä näitä ovat Pelitalo, nuortentila Spotti ja kerhot. 

“Nupalla oli jo valmiiksi olemassa Discord-palvelimet ”Hyvinkään Pelitalo” ja ”Nuorten Hyvinkää”, jotka otettaisiin käyttöön korvaamaan Pelitalon ja Spotin aukiolot”, kertoo nuorisopäällikkö Mika Joensuu Verken blogissa.  

Kerhojen osalta nuorisopalvelut perustivat muun muassa Discord-palvelimen, toisessa kerhossa päädyttiin käyttämään Facebook Messengeriä ja osassa valmiita WhatsApp-ryhmiä. 

Kaikki Hyvinkään nuoriso-ohjaajat ja erityisnuorisotyöntekijät ovat työaikansa puitteissa nuorten tavoitettavissa verkkonuorisotiloissa ja erilaisissa sosiaalisen median palveluissa. 

Joutjärven seurakunta: Nuorteniltoja livestriiminä 

Lahden seurakuntayhtymään kuuluvan Joutjärven seurakunnan nuorisotyö järjestää striiminuorteniltoja, jossa lähetetään Jovi Nuoret -YouTube-kanavalla livestreamina haastatteluja, keskusteluja ja esimerkiksi livemusiikkia.  

Etelä-Karjala: Etäsovellusten käyttöönottoon tarvitaan myös ohjausta 

Parikkalassa, Rautjärvellä, Ruokolahdella, Imatralla, Lappeenrannassa, Lemillä, Luumäellä ja Taipalsaarella verkkonuorisotyötä yhdistää niin ikään Discordin, WhatsAppin ja muiden suosituimpien somepalvelujen käyttö. Lappeenrannan digi-ja osallisuustyöntekijän työpäivään kuuluu pitkälti käyttöönottoavun antamista, mutta työntekijä ehtii myös pelata lasten ja nuorten kanssa mobiilipeli Brawl Starsiin perustetussa jengissä.  

Etelä-Karjalaisessa verkkonuorisotyössä korostuu myös Instagram Liven ja Instagram Storiesin käyttö.  

Tornio: Nuorisoradion lähetyksiä kolmesti viikossa 

Tornion nuorisotyön päällikkö Auli Pietikäinen selvittää Nuorisotyötä verkossa –blogipostauksessaan Tornion nuorisotyön kriisiajan tilannetta.  

“Some ei ole erillinen osa nuorten sosiaalista elämää, vaan ruudulla vietetyn ajan ja muun elämän välillä oleva raja on todella häilyvä. Nuoret ovat online ja nuorisotyöntekijöiden tehtävä on olla siellä, missä nuoretkin ovat”, Pietikäinen kirjoittaa. 

Yhtenä omaleimaisena työmuotona Pietikäinen mainitsee myös Nuorisotiedotuspiste Aaltosen Adapterimedian Hertzilä NYT! -nuorisoradion lähetykset kolmena päivänä viikossa. Nuoret voivat soittaa ja laittaa viestejä radiolähetyksiin. Myös juontajat soittelevat suorassa lähetyksessä nuorille, kuulumisia kysellen. 

Kriisi siirtää rippileirejä syksyyn ja talveen 

Koronaviruskriisi on vaikuttanut evankelilais-luterilaisen kirkon muun työn ohella myös rippikoulujen järjestämiseen. Alkukesän leirejä on siirretty esimerkiksi loppukesään ja syksyyn. Jyväskylän seurakunnassa on tehty varasuunnitelma rippikoulujen leirien siirtämisestä.  

“ Meillä on reilut 1000 rippikoululaista joka vuosi. Tänäkin vuonna haluamme järjestää kaikille mahdollisimman hyvän riparin, vaikka moni asia muuttuukin. Osa rippikoulun leirijaksoista toteutuu todennäköisesti vasta syyslomien tai joululoman aikaan”, rippikoulutyön pappi Ville von Gross Jyväskylän seurakunnasta kertoo. 

Kirkonkeskusteluapua.fi/nuorille -verkkosivulta löytyy tietoa esimerkiksi Kirkon Ristiohjain-pelistriimauskanavasta (twitch.tv/ristiohjain), jossa kirkon työntekijät pelaavat ja keskustelevat pelaamisesta. NettiSaapas puolestaa menee nuorten luo sosiaalisessa mediassa ja kuuntelee, mitä nuorilla on mielen päällä.  


Tietoja toimittivat:
Leena Koivisto, Jouni Alaraatikka, Henni Vartiainen, Tiina Ahtonen, Juho Ljokkoi, Mika Joensuu, Jarmo Korhonen ja Salla Juha. Kiitos myös toiminnoista vinkanneille. 

Koonteja eri puolilta Suomea: 

  • KameOnin lista Pohjois-Suomen ja valtakunnallisten toimijoiden etätoiminnoista: kameon.gg/etatoimintaa-koronaviruksen-myota 
  • Keski-Suomen netti- ja puhelinpalveluita kokoaa Maakunnallinen nuorisotyö Keski-Suomessa hankkeen koordinaattori Pauliina Lahtinen (pauliina.lahtinen@jyvaskyla.fi)  
  •  Etelä-Karjalan verkkonuorisotyön koontia voi kysyä Oikeesti oikeella asialla -hankkeen hankekoordinaattori Salla Juhalta (salla.juha@lappeenranta.fi) 

Teksti: Esa Linna

Jaa somessa!