Nuorisotyö“Elämä ei tuu ikinä olemaan sellaista, ku se nyt on”, pohdiskelin deeppejä joskus Instagramissani kaiken muutoksen ja hässäkän keskellä. Nuoren elämään mahtuu joskus ehkä hieman liikaakin muutoksia. Koulu muuttuu. Kroppa muuttuu. Ihmissuhteet muuttuvat. Nuoren ajattelu ja asenteet muuttuvat. Maailmankuva muuttuu.
Omat elämäntapani ovat muuttuneet paljon, jos vertaan niitä kolmen vuoden takaiseen itseeni – olin silloin noin 15-vuotias. Urheilu on tullut suureksi osaksi elämääni vuoden sisällä. Käyn salilla noin 4–5 kertaa viikossa ja lenkkeilen aina, kun hyvältä tuntuu. Urheilun avulla on paljon helpompi pitää pää kasassa kaiken paineen kanssa, mitä tulee joskus hieman liikaa varsinkin näin lukion viimeisenä vuonna. Urheilun myötä muutosta on tullut myös ruokavaliooni, joka on muuttunut terveellisempään suuntaa. Ennen saatoin syödä muutamankin kerran viikossa pikaruokaravintoloissa. Nyt en edes muista, milloin olisin viimeksi käynyt jossain syömässä. Itse tehty ruoka on vain paljon parempaa, monipuolisempaa ja ennen kaikkea terveellisempää.
Myös vastuun ottaminen on muuttunut tähän ikään mennessä. Näin lukion opiskelijana on otettava paljon vastuuta omasta opiskelusta. Asuin viime kesän yksin kotona, kun porukat asuivat mökillä. Piti ottaa vastuu omasta ruokailusta, omista aikatauluista ja kodin kunnosta. Ja vaikka olin “vapaa” vanhempien valvovien silmien alta, olin silti joka aamu ysiltä hereillä, päivällä salilla ja illalla kymmeneltä nukkumassa. Toisaalta tähän saattoi vaikuttaa se, että poikaystäväni lähti armeijaan, eikä oikeastaan ollut muutakaan tekemistä illalla. Nyt kun koulu taas alkoi, ja stressi kirjotuksista vyöryy päälle, olen alkanut arvostaa vapaa-aikaa ja oppinut ottamaan kaiken ilon siitä irti salilla tai ystävien kanssa.
Kaveriporukka on tämän iän ehkä kriittisimmässä muutosvaiheessa. Kavereita tulee koko ajan lisää, mutta sitten olisi vielä tunnistettava ne, jotka olisivat oikeita ystäviä. Olin lukion kaksi ensimmäistä vuotta pienemmässä, noin 500 opiskelijan lukiossa. Kolmanneksi vuodeksi meidät yhdistettiin toisen koulun kanssa ja meistä tuli noin 1200 oppilaan oppilaitos. Tilat näin monelle oppilaalle koulussa ovat liian pienet, ja tämä muutos ei mielestäni kuulu niihin hyviin. Vaikka uusia tuttuja ja ystäviä tulee, olen tullut siihen tulokseen, että en tarvitse kuin muutaman oikean ystävän, joihin voin luottaa ja muut voivat pysyä kavereina.
En ole koskaan oikeastaan sotinut hirveästi vanhempieni ja perheen kanssa. Etäännyin perheestä yläasteen aikana; kaverit veivät paljon enemmän aikaa ja olivat siihen aikaan tärkeämpiä. Nyt muutama vuosi eteenpäin huomaan, kuinka tärkeä perhe on. Vanhemmat ovat olleet aina tärkeitä, mutta nykyään sanon aina, että mun vanhemmat ovat mulle melkein kuin parhaita kavereita. On myös hauska huomata, kuinka olen alkanut pitämään paljon enemmän yhteyttä isoveljeeni, joka hänkin on armeijassa, mutta yleensä nähdään ainakin vilaukselta lomilla ja jutellaan päivittäin sosiaalisessa mediassa.
Myös maailma nuorten ympärillä muuttuu. Oikeastaan jokainen ihminen on oma muutosten pyörremyrsky yhä isompien ja isompien muutosten pyörremyrskyjen sisällä. Kulttuuristamme huomaa, kuinka se muuttuu pikkuhiljaa suvaitsevampaan suuntaan. Nykypäivän katukuvasta huomaa jo, kuinka ihmiset uskaltavat olla paljon enemmän omia itsejään, koska kulttuuri ja maailma alkavat ymmärtää erilaisuutta. Suvaitaan kaikki sellaisina kuin he ovat.
Muutoksia on moneen junaan. On muutoksia, jotka menevät huonompaan suuntaan ja toisia, jotka menevät parempaan. Esimerkiksi koulun vaihto, joka tuntuu aluksi huonolta idealta, mutta siihenkin tottuu. Kaikkiin muutoksiin tottuu. Vaikka alkuun muutos ei olisikaan hyvä, aina siitä löytää jotain hyviä puolia ja sen kanssa oppii elämään. Kohta tulee toinen muutos, ja vanhat muutokset ovat muuttuneet jo arkipäiväisiksi. Nuoruuden muutoksissa on opittava vain pitämään pää kylmänä!
Teksti Asta Tuominen
Artikkeli on julkaistu Nuorisotyö-lehden numerossa 2/2018.
